Aikaisemmat tapahtumat ja kesäretket

Sukukokous 2019 oli 10. – 11.8.2019, Hämeenlinnassa Sokos Hotel Vaakunassa

Tarkempi ohjelma PDF-tiedostossa.

Kuvia sukukouksesta jäsensivuilla.

ALUEELLISET TAPAAMISET

 

Mustosten Sukuseuran kesäretki tapaaminen Lohjalla 4. 8 2018

Hannu Mustonen

Päivän ohjelma käynnistyi klo 9 Lohjan kirkon edessä, johon kokoontui 30 retkeläistä. Siirryimme oppaamme johdolla Lohjan kirkkoon, jossa opas selosti kirkon historiaa sekä tulkitsi kirkon maalauksia.

Kirkolta siirryimme Tytyrin Elämyskaivokseen, jossa jakauduimme kahdeksi ryhmäksi. Oppaiden johdolla laskeuduimme hissillä melko huomaamattomasti 110 metriä maan alle, jossa vallitsi mukavan viileä ilma helteisen sään vastapainoksi.

Kaivoskierroksen jälkeen nousimme bussiin ja suuntasimme kohti Sammatin Kievaria
nauttimaan maukkaan lounaan.

Oppaamme selosti koko bussimatkan ajan Lohjan nähtävyyksiä, esitteli entisten ja nykyisten kulttuurihenkilöiden sekä muiden tunnettujen henkilöiden asuinpaikkoja.
Ajoimme myös pienen pätkän vanhaa Kuninkaantietä.

Kuvagalleria valokuvat Hannu Mustonen

 

Mustosten sukuseura ry:n kesäretki Kuopioon 17.-18.6.2017

Eelis Mustonen palkittiin kesäretken iltaohjelman yhteydessä Mustos-aiheisten paikannimien kokoamisesta. Alla Eeliksen kokoama lista PDF-tiedostona.

Valokuvia Kuopion kesäretken tunnelmista, mm. kuvia kirjailija Sirpa Kähkösen opastamalta kävelykierrokselta, Rauhalahden tapahtumia ja muistoja muusta ohjelmasta.

Jos haluat liittää omia kuviasi kuvagalleriaan, niin lähetä ne kuvatekstin kanssa sähköpostitse mustossuku@gmail.com.

PDF-tiedostoEelis Mustonen Mustos-alkuiset paikannimet.pdf (338 kB)
MUSTOS-alkuiset paikannimet / Eelis Mustonen

80  vuotta ja risat – Mustosten muistoja                          

Päivi Istala

Olipa juhlavaa ja suorastaan ylpeän liikuttavaa kokoontua elokuussa 2016 Tuusulaan – maan vanhimpiin kuuluva Mustosten sukuseura (alun perin Mustos-suvun sukuyhdistys) vietti silloin 80-vuotisjuhliaan. Erityisen ansiokkaalta tuntui se, että juhlassa julkaistiin Mustosten sukuseuran 80-vuotishistoriikki, tekijöinään Vesa Mustonen ja Kaija Salminen. Seuraavassa kertomuksia taustoista ja myös itse juhlasta, johon otti osaa yli 100 suvun jäsentä.

Mustosten ensimmäinen kokoontuminen Kajaanissa 15.6.1929. Kuvassa takana keskellä Artturi Lönnbohm, suvun ensimmäinen esimies, Eino Leinon isoveli.
Toisessa rivissä ensimmäisenä ja kolmantena vasemmalta aloitteentekijät Yrjö ja siskonsa Kerttu Mustonen.